Kuvaus
Biotekninen tutkimus ja kehittäminen
Datagorillan Biotekninen tutkimus ja kehittäminen lista
Biotekniikka on kasvava ala sekä Suomessa että Maailmalla. Biotieteiden kehitys on lisännyt tietoamme geeneistä, proteiineista, viruksista, bakteereista ja kantasoluista. Biotekniikan avulla biologian ja kemian tietämystä voidaan hyödyntää terveydenhuollossa, elintarvikkeiden ja energian tuotannossa sekä maataloudessa. Biotekniikalla voidaan ratkoa monia haasteita liittyen esimerkiksi tulevaisuuden ruoantuotantoon, sairauksien parantamiseen sekä eläinkokeiden korvaukseen laboratorioissa kasvatetuilla kudoksilla – mahdollisuudet ovat lähes rajattomat! Teollinen biotekniikka hyödyntää tietoa valmistaakseen erilaisia kaupallisia tuotteita kuten kemikaaleja, elintarvikelisäaineita, proteiineja, muoveja sekä polttoaineita.
Biotekniikan alalle syntyy jatkuvasti uusia yrityksiä, jotka erikoistuvat esimerkiksi, lääkekehitykseen, geenianalytiikkaan, bioinformatiikkaan tai biomassan prosessointiin.
Maailmalla biotekniikan liiketoiminnan arvo on jo lähes 1 biljoonaa euroa ja sen on arvioitu kasvavan lähes 20% vuodessa ja kolminkertaistuvan kymmenen vuoden aikana. Ala houkuttelee jatkuvasti uusia opiskelijoita, yrittäjiä ja investoijia. Bioteknologiayritykset kehittävät uudenlaisia ratkaisuja soveltamalla liiketoimintamalleja, jotka muistuttavat enemmänkin teknologiayritysten kuin perinteisten lääkeyhtiöiden liiketoimintamalleja. Esimerkiksi nykyään esimerkiksi rokotteita voivat kehittää pienetkin bioteknologiayhtiöt, sillä nykyajan automatisoidut ja teollistetut prosessit eivät vie aikaa tai rahaa niin paljon kuin ennen. Bioteknologian sanotaan olevan mullistavin keksintö maailmassa.
Kansainvälisillä markkinoilla on kova kilpailu ja suomalaiset bioteknologian yritykset tarvitsevat huippuluokan osaamista, rahoitusta sekä sovellusten kaupallistamista ja markkinointia. Suomessa perustutkimus on vahvaa ja täältä löytyy myös myös muuta tarvittavaa osaamista.
Kokemuksemme mukaan myyjiltä kuluu lähes puolet työajasta yhteystietojen hakemiseen, tarkastamiseen ja listaamiseen. Datagorillan valmiiden listojen avulla voit keskittyä varsinaiseen myyntityöhön. Sinun ei tarvitse tarkistaa yhteystietoa enää uudelleen yrityksen kotisivuilta tai muusta lähteestä. Olemme tehneet sen sinun puolestasi. Yhteystietolista toimitetaan latauslinkkinä sähköpostiin ostotapahtuman jälkeen. Yhteystiedot ovat Excel-työkirja muodossa.
Biotekninen tutkimus ja kehittäminen listalla mm.
- AQ Detection Oy Ab
- Hisidea Oy
- Aircohol Oy
- Arctic Biomaterials Oy
- Arctic Diagnostics Oy
- +191 muuta yritystä
Haluatko lisätietoja kohderyhmälistasta? Ota yhteyttä-> Yhteystiedot
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.