Kuvaus
Kuntien ja kaupunkien yhteystiedot
Suomessa on vuonna 2022 yhteensä 309 kaupunkia ja kuntaa. Vuoden 2023 alusta ei toteudu yhtään kuntaliitosta. Käynnissä ei tietojemme mukaan ole yhtään kuntaliitosselvitystä. Asukasmäärältään Manner-Suomen pienin kunta on Luhanka (703 asukasta) ja Ahvenanmaan pienin kunta on Sottunga (105 asukasta). Suomen pienin kaupunki on Kaskinen (1 289 asukasta) ja suurin Helsinki (658 457 asukasta). Hyvä listaus kunnista löytyy kuntaliiton sivuilta. Myös Wikipediassa ylläpidetään hyvää listaa kunnista niiden kokojärjestyksessä.
Monet myyjät ovat huomanneet, että kuntien ja kaupunkien yhteystiedot vaihtuvat tiuhaan, eikä vanhat tiedot CRM:ssä pidä paikkaansa kovinkaan pitkään. Datagorilla ylläpitää yli 3000 yhteystiedon listaa kuntien ja kaupunkien virkamiesjohdosta. Monille yrityksille julkisen sektorin myynti on kuitenkin elinehto. Kaikki alalla myyjinä toimineet tietävät, että julkisen sektorin myynti on pitkäpinnaista työtä, ja päätöksenteko on usein hidasta monikerroksisen päätöksentekoprosessin myötä. Myyjälle onkin tärkeää olla yhteyksissä moniin eri päättäjiin aktiivisesti. Älä keskity vain yhteen yhteystietoon, vaan kerro tuotteestasi ja tilanteesta mahdollisimman monille kunnan päätöksenteossa. Lisäksi on tärkeää seurata vakanssimuutoksia kuntien johdossa. Kuntaliiton julkaisema Kuntalehti tiedottaa monista muutoksista kuntien johdossa, ja sivun tulisi olla jokaisen kuntamyyjän kirjanmerkeissä.
Kokemuksemme mukaan myyjiltä kuluu lähes puolet työajasta yhteystietojen hakemiseen, tarkastamiseen ja listaamiseen. Datagorillan valmiiden päättäjälistojen avulla voit keskittyä varsinaiseen myyntityöhön. Sinun ei tarvitse tarkistaa yhteystietoa enää uudelleen yrityksen kotisivuilta tai muusta lähteestä. Olemme tehneet sen sinun puolestasi. Yhteystietolista toimitetaan latauslinkkinä sähköpostiin ostotapahtuman jälkeen. Yhteystiedot ovat helpossa “heti-valmiissa” Excel-työkirja muodossa.
Lista sisältää kuntien ja kaupunkien johtoryhmien sekä muun virkamiesjohdon yhteystiedot. Lista sisältää kuntien johtoryhmien lisäksi myös muita keskeisiä päättäjiä.
Esimerkkejä listalla olevista työrooleista kunnissa
Apulaiskaupunginjohtaja |
Asemakaavapäällikkö |
Elinkeinopäällikkö |
Elinvoimajohtaja |
Hallintojohtaja |
Hankintainsinööri |
Henkilöstöjohtaja |
Henkilöstöpäällikkö |
hyvinvointijohtaja |
Hyvinvointikoordinaattori |
Johdonsihteeri |
Joukkoliikennepäällikkö |
Kaavasuunnittelija |
kaavoitusjohtaja |
Kansliasihteeri |
Kasvatusjohtaja |
Kasvatuspäällikkö |
Katurakennusmestari |
kaupunginarkkitehti |
Kaupungininsinööri |
Kaupunginjohtaja |
kaupunginkamreeri |
kaupunginsihteeri |
kaupunkikehitysjohtaja |
kaupunkirakennejohtaja |
Kaupunkisuunnittelujohtaja |
kaupunkisuunnittelukeskuksen |
kaupunkiympäristöjohtaja |
kehittämisjohtaja |
Kehittämispäällikkö |
Kiinteistöjohtaja |
Kiinteistöpalvelupäällikkö |
Kirjastonjohtaja |
kirjastopalvelupäällikkö |
Konsernijohtaja |
konsernitalouspäällikkö |
Koulutusjohtaja |
Koulutuspäällikkö |
Kulttuurijohtaja |
Kulttuurisihteeri |
Kunnaninsinööri |
Kunnanjohtaja |
Kunnansihteeri |
kuntakehitysjohtaja |
Liikennepäällikkö |
liikuntajohtaja |
Lupasihteeri |
maanhankintapäällikkö |
Maankäyttöjohtaja |
Maisema-arkkitehti |
mittausinsinööri |
Nuorisotoimenjohtaja |
Opetusjohtaja |
Opetuspäällikkö |
Pormestari |
Rahoitusjohtaja |
Rakennuslupapäällikkö |
Rakennusmestari |
Rehtori |
Sivistystoimenjohtaja |
Talousjohtaja |
Talouspäällikkö |
Taloussuunnittelija |
Tekninen johtaja |
tilapalvelujohtaja |
toimialajohtaja |
tonttipäällikkö |
Vapaa-aikaohjaaja |
Vapaa-aikapäällikkö |
varhaiskasvatusjohtaja |
varhaiskasvatuspäällikkö |
Yhdyskuntajohtaja |
Yhdyskuntatekniikanpäällikkö |
Yleiskaavainsinööri |
yleiskaavapäällikkö |
yleiskaavoittaja |
ympäristöjohtaja |
Ympäristöpäällikkö |
ympäristötarkastaja |
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.